keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Annick Goutal – Les nuits d´Hadrien



kuva


Annick Goutal suunnitteli vuonna 1981 tuoksun nimeltä Eau d´Hadrien. Hän sai siihen innoituksensa Marguerite Yourcenarin romaanista Memoirs of Hadrien, joka on kirja Rooman keisari Hadrianuksesta. En ole haistanut kyseistä tuoksua, mutta lukemani mukaan se on sitruksisen raikas tuoksu naisille ja miehille. Annick Goutal menehtyi vuonna 1999, mutta hänen työtään ovat jatkaneet Isabelle Doyen sekä Annickin tytär Camille. Vuonna 2003 Hadrianus sai jatkoa kun Camille ja Isabelle loivat tuoksun Les nuits d´Hadrien. Yö seuraa päivää.

Aloitus on runsaan sitruksinen, bergamottinen ja sitruunankuorinen. Sitruksisuus kestää aika pitkään ja tekee minulla hieman tiukkaa. Vihdoin tuoksu alkaa muuttua. Ja se muuttuu aika paljonkin! Terävät sitruunat alkavat jäämään sivuosaan ja pehmeys alkaa valtamaan ihoani. Alussa pitkään melko hapan, kunnes alkaa saamaan lisää lämpöä. Bergamot pysyy koko ajan mukana. Mitä pidempään tuoksu on ihollani, sitä enemmän siitä nautin, koska pehmeys lisääntyy ajan myötä ja tuoksun kaikki ainekset ovat sulassa sovussa keskenään. Tässä onkin mm. sypressiä, basilikaa, kuminaa, santelipuuta, vaniljaa ja patsulia. Goutalin omilla kotisivuilla tämä on luokassa citrus, amber. Tämä ei siis ole vetinen eikä alku myöskään ole terävän kirpeän sitruksinen kuin vaikkapa Guerlainin Mandarine Basilic, joka on minulle liiankin kirpeä ja ottaa suorastaan nenään ja tukkii sen.

Ei tämä minulle yötä tuo mieleen, mutta nyt kun tämä on sitrustuoksusta eräänlainen yöversio, niin onhan tämä selkeästi sitrustuoksujen yö. Päivän kirpakkuus ja heleys on poissa ja maailma on muuttunut rauhallisemmaksi, jopa sitruunat ovat muuttuneet tummemmiksi ja happamemmiksi. Puut ovat tummia varjoja sitruspuutarhassa ja niiden tuoksu antaa tummuutta tuoksuun. Mausteiset yrtit heiluvat vienosti tuulessa. Mitä edemmäs yö etenee sitä rauhallisemmaksi ja maanläheisemmäksi tuoksu muuttuu. Tässä on jotain turvallista. Tämä on unisex-tuoksu, joka sopisi mielestäni todella hyvin miehellekin. Täytyy jonain lämpimänä päivänä kokeilla tämä oman miehen ylle. Pidin tästä nimittäin yllättävänkin paljon.

Annick Goutal valmistaa unisex-tuoksuista omat pullonsa miehille ja naisille. Ylhäällä oleva pullo on naisille tarkoittu, alhaalla oleva kulmikas pullo taasen miehille.  

kuva

2 kommenttia:

  1. Mulla on tätä jostain syystä peräti kahtena eri näytteenä, mutta tuoksu ei ole jättänyt selvää mielikuvaa. Haistelen uusiksi illemmalla.

    VastaaPoista
  2. Mä haistelin tätä ensimmäisen kerran viime vuonna ja olin silloin sitä mieltä, että ei, tämä ei ole mun juttuni enkä mä välitä tästä. No kaivoin tänä kesänä näytteen uudelleen esiin ja nyt se upposikin. Joko maku muuttunut tai sitten en ollut viime vuonna tarpeeksi kärsivällinen ja ymmärtänyt nauttia tuosta sitrusten jälkeen. Olen ehkä tuominnut sen silloin "äh, liikaa sitruksia ja plööh ei ei". Ja unohtanut dry downin.

    VastaaPoista